Sivut

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

aamuhetket

Otin tämän kuvan talon rappusilta ja saunan katto pilkistää herukkapensaitten yllä.
Tästä muutama metri vasemmalle naapuri oli keväällä nähnyt karhun. Minulta se jäi näkemättä tänäkin kesänä. Tällä alueella asuu useita karhuja. Arkoja ne tuntuvat olevan, kun ei yksikään näyttäytynyt.


Ensimmäisen kerran elämässäni sain nähdä tänä kesänä maalla ollessani lähes joka aamu auringonnousun, sillä aamu-unisena olen harvoin hereillä auringonnousun aikaan. Oli kiehtovaa seurata minuutti minuutilta värien muuttumista ja aamuhetkien leikkiä valolla ja varjoilla. Jokainen minuutti kaikki muuttui täysin erilaiseksi. Joskus vahva sumu peitti tienoon. Kamera kädessä kiertelin pihamaalla ja nappailin kuvia silmien levätessä maisemassa. Tässä muutama hetki vangittuna pieneen kameraani, jonka sain tyttäreltäni käytettynä, koska hän osti paremman.

Aamusumua oli kiva seurata, sillä aluksi se oli niin paksu, ettei
mitään näkynyt läpi. Nurmikon kosteus helmeili lehdillä auringon kanssa kilpaa.

Ei kommentteja: