Ilari Kotimäki kertoi Pihlajaveden rautatiehistoriasta. Yllätyksekseni hän oli seuraavassa kohteessa Korpikirjastossa, josta aiemmin kerroin tässä blogissa.
Sahan- ja haitarinsoittajat viihdyttivät meitä asemalla. He olivat myös höyryjunassa mukana. Tunnelma oli kesäisen nostalginen.
Veturiin mahtuu vettä 9.5 kuutiota, josta oli käytetty Keuruulta Haapamäen kautta Pihlajavedelle tulomatkalla viisi ja puoli kuutiota. Luin jostakin vanhasta veturissa olleesta ohjeesta työmiehille: "Pesään ei saa laittaa halkoja enempää kuin siihen mahtuu." Eiköhän liene ollut helppoa noudattaa.
Paloauto toi vettä lisää veturiin, kuten silloinkin, kun
nämä Tk 3 tyyppiset veturit pyyhälsivät maisemia Juhani Ahon aikana.
Asemalla vaihdettiin jokaiseen vaunuun määräasemakyltti Keuruuksi.
Tuttuja oli tullut tapaamaan toisiaan ja ajatukset vaihtuivat.
Pian veturi oli siirretty toiseen päähän junaa, vihellys, ja se lähti liikkeelle takaperin.
"H O U S U T P U T T O O, h o u s u t p u t t o o, hou sut put too,
housutputtoo, housut puttoo, housutputtoo..."
Junan henkilökunta ja matkustajat heiluttivat meille hyvästiksi.
Me jäimme asemalle kahville ja grillimakkaralle. Tervetuloa
ensi kesänä Pihlajavedelle! Toivottavasti tästä tulee perinne.
Seikkaperäinen tarina!
VastaaPoistaRunsaasti olivat ihmiset liikkeellä ihailemassa paikallisliikenteeseen tilapäisesti ilmestynyttä höyryveturia.
Kiitos kuvista. Niistä tuli hyvä mieli. Höyryveturi tuo monia hauskoja muistoja mieleen :) Housut putoo....Muisatn sen vielä. Nyt nauatti:)
VastaaPoistaLapsuuskotini oli radan varrella, joten höyryveturit tulivat tutuiksi, koska kolme vuotta vanhemman veljeni kanssa juostiin aina radan varteen, kun juna tuli. Kipinöitä ainakin minä pelkäsin.
VastaaPoista