Sivut

perjantai 3. helmikuuta 2012

Pari kuvaa kauppahallilta

 Kauppahallin fasadi Hämeenkadulle. Talo, joka haluttiin purkaa, mutta kansalaisliike sai  
aikaan talon säilyttämisen.


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kauppahallissa Tampereella


































Kauppahallissa löytyy erilaisia liikkeitä ja kahviloita ja jopa kenkäkauppa. Hallista on tullut meille olohuone.
Tällä kerralla katselin ylöspäin, enkä myyntituotteita ja löysin monia mielenkiintoisia yksityiskohtia.








Urheilu on  tärkeää ja hyvä puheenaiheena kauppahallin kahviloissa.

Mukavaa, kun voi välillä istahtaa, sillä joskus voi joutua jonottamaankin.



 
!960 -luvun lopulla Branderilta ostettiin huippuhyviä briosheja ja Tampereen parhaat hampurilaiset olivat Hatanpäänvaltatien Branderilla. 

Linkosuolla Hämeenkadulla käytiin sitten kahvilla ja pärämätsejä syömässä.

kauppahallista on ystäväni blogi, vilkaisepa sekin

maanantai 30. tammikuuta 2012

Inkerin ilot ja ihmeet: Kädentaitomessuilla Tampereella

Inkerin ilot ja ihmeet: Kädentaitomessuilla Tampereella

Kädentaitomessuilla Tampereella


































Koulutuskeskus Tavastia Hämeenlinnassa on luovuuden kehto. Molemmin puolin hatussa oli uudenlainen sommitelma. Muoto ja värit ennakkoluulottomia. Aiemmin olen tutustunut kyseissen opinahjon lasintekijöiden luovuuteen Iittalan lasimäellä.



































 Pukusuunnittelu ja ompelutaito on ohjelmassa. Asusteet täydentävät kokonaisuuden.


































 Näistä en tullut ajatelleeksi, mistä olivat kotoisin, mutta palkittuja käsitöitä nämä ovat.


Puunkantotelineet ovat kauniita yksinkertaisine tyylikkäine muotoineen. Alla vuoden 2011 uutuustuote.


Lopuksi tumppukilpailun satoa.
http://www.kktavastia.fi/portal/koulutuskeskus_tavastia/

Kävin pesulassa


































 Ensimmäisenä pisti silmääni vanhat Havin pesuainemainokset.

 Vanha veivattava puinen pesukone oli tuotu myös näytteille.
Nyt pistetään pyykit koneeseen, eikä muuta tarvitse tehdä, kuin siirtää joko raittiiseen ulkoilmaan kuivumaan tai kuivausrumpuun ja sitten vain silittämään. 

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Armonkalliolta keskustaan lumisateessa

Jalat vievät lujaa alamäkeen kohti ydinkeskustaa. Lumisade teki ilman kiehtovaksi ulkoilla ja jopa näppaillä harmaita valokuvia.


































Työn puistosta näkyy sähkölaitoksen talo.


 Sitten katse kääntyy kohti Vivi Lönnin suunnittelemaa palolaitosta.

Menosuuntaan sillan takana  näkyy Frenckell ja Finlayson.

Kuninkaankadun kävelykatu on vilkas liikekatu ja kesän olohuone, vaikka nyt näkyykin vain muutama ihminen.


perjantai 27. tammikuuta 2012

Kirjasto uudistuu Metsossa



















Kirjastotalo Metson rappusilta avautuu risteys, josta pääsee Länsi-Tampereelle, Nokialle, Poriin, Vaasaan, Seinäjoelle jne.











Pietilöiden arkkitehtuuria on mukava kuvata eri näkökulmista.
Aulassa oli vippiosasto. Hienoa, että voi lainata vain viikoksi uutuuskirjoja.
Lainaaja itse hoitaa suuren osan palautuksista ja lainauksista.

 Lastenosastolla olivat uudet, ihanat puput virkailijan tiskillä.
Lastenosastolla oli myös vanha kirjasto, jota esiteltiin ja jossa voi leikkiä kirjastoleikkejä.

Uudistus oli keskeneräinen, mutta lopputulos vain paranee meidän käyttäjien hyväksi.