Sivut

lauantai 24. joulukuuta 2011

Pyhä yö - hiljennymme viettämään Kristuksen syntymäjuhlaa



Hyvää ja Rauhallista Joulua, Ilon Juhlaa, rakkaat ystävät!




saksaksisuomeksi (G. O. Schöneman)
Stille Nacht! Heilige Nacht!
Alles schläft; einsam wacht
Nur das traute hochheilige Paar.
Holder Knabe im lockigen Haar,
Schlaf in himmlischer Ruh!
Schlaf in himmlischer Ruh!
Stille Nacht! Heilige Nacht!
Hirten erst kundgemacht
Durch der Engel Halleluja.
Tönt es laut von Ferne und Nah:
Christ, der Retter ist da!
Christ, der Retter ist da!
Stille Nacht! Heilige Nacht!
Gottes Sohn! O wie lacht
Lieb aus deinem göttlichen Mund,
Da uns schlägt die rettende Stund,
Christ in deiner Geburt!
Christ in deiner Geburt!
Jouluyö, juhlayö!
Päättynyt kaik on työ.
Kaks vain valveil on puolisoa
lapsen herttaisen nukkuessa
seimikätkyessään,
seimikätkyessään.
Jouluyö, juhlayö!
Paimenil yksin työ.
Enkel taivaasta ilmoitti heill':
Suuri koittanut riemu on teill'!
Kristus syntynyt on,
Kristus syntynyt on!
Jouluyö, juhlayö!
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
olkoon suosio suur,
olkoon suosio suur!

Väitetään, että Jouluyö, juhlayö on maailman tunnetuin joululaulu. Se on kirjoitettu Luukkaan evankeliumin toisen luvun mukaan Kristuksen syntymästä. Sanat on kirjoitettu jo 1816 (Josef Mohr). sävellys on Franz Xver Gruberin 1818. Ensimmäinen esitys oli Oberndorfissa 24. joulukuuta 1818 keskiyön messussa. Gruber kuoli 1894, samana vuonna, kun adoptioäitini syntyi.


perjantai 23. joulukuuta 2011

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Nykyryijyjä

 Nautin, kun katselen kauniita ryijyjä ja käsitöitä.  Kuvasin ryijyjä käsityön ystävien näyttelyssä muutama vuosi sitten ja tässä muutama. Suomen käsityön ystävät on perustettu jo 1879. Vanhin suomalainen ryijy on peräisin 1600 -luvulta.




Aikana jolloin kuljettiin hevosella, käytettiin ryijyjä rekipeitteenä. Muistan lapsuudestani yhden joulukirkkomatkan reessä, jossa me lapset olimme lämpimien peittojen suojaamina. Matka kirkkoon oli jännittävä. Isä ajoi välillä lujaa ja loppumatkalla tuli pieni kilpailu siitä, kuka on ensin perillä. Urho -hevosemme sai sitten kauroja eteensä ja kiinnitettiin puiseen pysäköintihirteen, jonka hevoset olivat nakertaneet lovelle.


torstai 15. joulukuuta 2011

Karjalaisten käsityönäyttely Tampereella

 Paula -ystäväni on taitava ompelija ja käsityöntekijä. Vuosi sitten hän meni karjalaisten perinnekäsitöitä tekemään ja tuloksena useita etupistokaitaliinoja. Erikoista näissä on se, että nurja puoli on täysin samanlainen. Ei edes langanpäiden pujotusjälkeä löydy mistään. 
Nämä käsityöt olivat kirjastotalo Metsossa näytteillä.

 Malli oli käsityölehdessä, mutta ystäväni muunteli sen mielensä mukaiseksi.
 Valitettavasti en muista kumman kuvan valaistus tuo oikeat värit esille. 
Seinävaate on kudottu (Lempi Raatikainen) vuonna 1936 Kivennavan Vaittilan kylässä. Villat ovat itse kasvatetuista lampaista ja värjätty kasviväreillä. Seinävaatetta käytettiin sängyn takana vaakasuorassa, toisin kuin kuvissa.

 Valitettavasti en muista kumman kuvan valaistus tuo oikeat värit esille. 

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tartossa Suomen itsenäisyysjuhla vuosi sitten

 Tarton yliopistolla oli järjestetty itsenäisyyspäiväjuhla suomalaisille.
Mukaan oli kutsuttu sotaveteraaneja, jotka palvelivat suomalaisten hyväksi. 
 Kuoro viritti itsenäisyyspäivän tunnelmaan. 
 Arvovaltaisia puhujia oli paikalla.

 Laivassa poispääsyä odotellessa oli aikaa näppäillä kuvia hyisestä merestä.
Lumipyry oli täyttänyt Helsingin kadut tukkoon. Laivalla jouduttiin odottamaan pari tuntia katujen vapautumista ruuhkasta. Jotkut olivat kaivaneet auton lumesta. 

tiistai 6. joulukuuta 2011

Ajatuksia itsenäisyyspäivänä

 
Itsenäisyyspäivänä muistelen veteraanejamme, jotka taistelivat meille vapaan maan. 
Tässä on Suomen sodan (1808-1809) muistomerkki Kallaveden kirkon vieressä. Sodassa Suomi menetettiin tsaarin vallan alle.
Liitän tuolta ajalta J.L.Runebergin runosta Fänrik Stål Cajanderin suomennoksen:


VÄNRIKKI STOOL.
Mennyttä aikaa muistelen
niin mielelläni vielä;
niin moni armas tähtönen
minulle viittaa siellä.
Ken mua seuraa retkelle
nyt Näsijärven rannalle?

Siell' opin miehen tuntemaan,
hän sotamies ol' ennen,
nyt vänrikki ol' arvoltaan,
vaikk' onni näytti menneen.
Ties kuinka samaan talohon
satuimme saamaan asunnon.

Mies olin silloin kelvokas,
niin luulin, vaikka miksi,
Min' olin ylioppilas,
mainittiin maisteriksi;
hupaasti elin "mensallain",
Stool, hän söi armoleipää vain.

Minulla oli "vaakunaa"
ja piippu merenvahaa;
Stool poltti kototupakkaa,
jos häll' ei pulaa pahaa;
mut silloin sai vaan sammaleen
niveräpiippu täytteekseen.

Oi kulta-aika riemukas,
suloisin, armahain,
kun nuor' on ylioppilas,
ja puutetta ei laisin,
ja huolt' ei tuntis ollenkaan,
kun viikset vaan sain kasvamaan!

En tiennyt muiden hädäst', en,
ilosta sydän sykki;
vahv' olin, punaposkinen,
ja kaikki suonet tykki.
Niin nuori olin, riehakas,
ja ylpeä kuin kuningas.

Mut hyljättynä majassaan
Stool istui nurkumatta,
loi nuottaa, imi piippuaan,
meluumme puuttumatta,
Tuommoisen suhteen; sen mar ties,
min' olin oikein aika mies.

Minusta näky hupaisin
ol' ukon käyrä varsi
ja kasvot, jäykät liikkeetkin
ja vanha vaateparsi,
vaan konkkanenä erikseen
sangattomine lasineen.

Monasti menin ukon luo
ilveilemään suotta,
Mik' iloni, kun suuttui tuo,
la hältä ratkes nuotta,
kun kädest' ukon kävyn vein,
ja paikoin väärän silmän tein!

Hän silloin ylös kavahtaa,
mun ovest' ulos työntää;
sananen, hitu vaakunaa,
ja taas hän rauhan myöntää.
Ma tulin taas kuin ennenkin
ja samoin taaskin ilveilin.

Ett' oli nuori aikoinaan
myös ukko kerran ollut,
enemmän nähnyt matkallaan
ja kauemmaksi tullut,
en sitä silloin huomannut,
siks' olin liian oppinut.

En myös, ett' ilomielin hän
verensä tuorehimman
vuodatti eestä maamme tän
nyt mulle rakkahimman,
Ma olin nuori, riehakas,
hän vänrikki, ma kuningas.

Mut moisiin ilveilyksihin
vihdoinkin kyllästyin mä,
Kuink' oli, talvipäivääkin
lyhyttä pitkäksyin mä;
olipa oikein outoa,
ei tahtonut se loppua.

Ma tartuin ensi kirjahan,
hakien huvitusta,
ol' teos tuntemattoman
se Suomen taistelusta;
armosta vaan tuo kansiton
lie päässyt muiden joukkohon.

Mukaani vein sen, kääntelin
sivuja jonkun hetken,
en tiedä, kuin näin esihin
sain Savon miesten retken;
ma lu'in rivin lu'in kaks,
vereni tunsin kuumemmaks.

Näin kansan kaikki koittavan
edestä kunniansa;
näin sotajoukon voittavan
nälissään, viluissansa.
Jokaista sanaa, lukeissain,
suudella tahdoin innossain.

Vaarassa, tulen keskellä
tuon parven urhoutta!
Mill' ansaitsit, maa raukka, sä
noin suurta rakkautta,
noin kallis kuinka olla voit,
kun leiväks pettua vaan soit!

Aloille aatteheni mun
vei tuntemattomille,
uus elo syttyi sieluhun,
aavistamaton sille;
kuin siivin lensi aikani,
kuink' ol' lyhyt kirjani!

Se loppui, samoin iltakin,
vaan hehkuvalla miellä
mä lisää kuulla halusin
ja selvitystä vielä.
niin moniin kohtiin hämäriin.
Luo vanhan Stoolin läksin niin.

Häll' oli paikka entinen ja työkin samallainen. Vastaani lensi ovellen jo katse nurjamainen; olipa, kuin ois kysynyt: Vai yökskään ei saa rauhaa nyt? Mut muuttuneena tulin ma, miel' oli toisenlainen: "Luin Suomen viime sodasta, olenhan Suomalainen. Mua lisää kuulla haluttais, kentiesi teiltä sitä sais?" Näin lausuin. Silmäns' ihmeissään luo ukko nuotastansa; ne loistavat, kuin seisois hän edessä rintamansa: "Jotakin ehkä tietäisin olinhan sieltä minäkin." Ma istun olkivuoteellen; sanella Dunckerista hän alkaa, töistä urhojen ja Malmi kapteenista; hänellä kasvot kirkastuu, oi, kuinka hän nyt kaunistuu! Hän veripäivät nähnyt on ja käynyt surman tiellä, ja voiton nähnyt, tappion, jonk' äityy haavat vielä; häll' on niin paljo muistissaan, maailma mit' ei muistakaan. Siin' istuin hiljaa, kuultelin, ei sanaa kadonnunna; puol'yö, kun sieltä erkanin, jo oli kulununna; hän saattoi minut ovellen, mua iloisesti kätellen. Nyt viettää yhdess' aljettiin eloa hauskaa ratki, murehet, riemut jaettiin ja yksin "vaakunatki." Nyt olin vain yl'oppilas, hän suurempi kuin kuningas. Ja ukon suust' on tarutkin ne, joita laulan tässä. Niit' usein öisin kuultelin pärehen liekinnässä. Ne korutont' on kertomaa,
ne ota, kallis synnyinmaa!






:

maanantai 5. joulukuuta 2011

Ensilumi Tampereella.

 Olin Tuomiokirkossa Pirkko Jalovaaran rukousillassa palvelemassa. Pyhä Henki oli todella paikalla. Monet tulivat vakavin ilmein, mutta lähtivät hymy huulilla ja kiitosmielellä. Halusivat tulla kertomaan hyvästä olostaan  ja siitä, mitä Jeesus on tehnyt heidän elämässään. "Rukous voi siirtää vuoria." En minäkään olisi tässä kirjoittelemassa, ellei Jeesus olisi parantanut. 
 
Kun lähdin kirkosta, alkoi juuri sataa suuria lumihattaroita ja kotikadulla oli maa ihan valkoinen viiden minuutin kuluttua.  

lauantai 3. joulukuuta 2011

Ideapark ja merirosvolaivat.

 Merirosvolaivat ovat saapuneet Lempäälään. Laivat ovat osa tulevaa Merirosvo-huvipuistoa, joka avattaneen ensi kesäkuussa Ideaparkissa. Kolme laivaa oli tuotu ja neljäs, suurin,  tulee moottoritien varteen.  Talven aikana alukset kunnostetaan. Huvipuistolaitteet hankitaan Yhdysvalloista.




Merirosvot ovat todellisuutta tänäkin päivänä. Viime keväänä uutisoitiin Miinalaiva Pohjanmaan pysäyttämästä merirosvolaivasta Intian valtamerellä.