Sivut

tiistai 8. helmikuuta 2011

lumi

Savunsinistä taivasta kohti liekehtivät ornamentit
leijuvat maahan kuin kotiinsa
kalakukkojen laulun säestäessä kotiinpaluuta.
Ornamenttien taideteos on kuin käsityö heinäkuun helteellä.
Teos tajuaa sen ja asettuu ikkunakaiteelle asumaan.
Auringon saapuessa lumikide itkee vuolaasti varjossa
nähdessään toisten muuttavan muotoaan läpinäkyväksi.
Lumen tunteillessa
vihervarpunen seuraa heiluvaa ateriapalloa
ja lennähtää mukaan talitinttien kanssa aterialle.
Lumiverhon takana loistaa sininen taivas
lasten kieritellessä lunta palloiksi.
Valkoiset kidepallot kasvavat lasten käsissä lumiukoksi.

Jauhoisten lumikinosten ja metsän takaa paistaa aurinko
ja me odotamme kevättä.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Kadonneet sanat

minä tulen




...minä tulen runomaailmaan
vaikka sanani ovat jäässä
ja vellovat keskellä merta
jäänmurtajan kourissa
tulee säde joka sulattaa jään
ja jättää kirjaimet sanoista



minun armoilleni

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

torstai 16. syyskuuta 2010

Rakkauden lukot






Tuntui romanttiselta, kun näin Patosillan aitaan kiinnitettyinä rakkauden lukkoja. Nuoret avioparit ovat sinetöineet omalla, kansainvälisellä tavalla liittonsa. Sormukset ovat sen liiton merkkeinä nimettömässä sormessa... ja minkä Jumala on yhdistänyt sitä ei ihminen voi erottaa.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Sieniryppäitä







Ei tarvitse kuin kääntää katseensa maahan, niin löytyy monenlaisia kauniita kuvauskohteita... Kanttarelliryppäät ehdin aina poimia, ennenkuin tulee kamera mieleen. Luonnon kasveilla ja sienillä voi värjätä vaikka lankoja mitä ihanimmiksi pehmeiksi sävyiksi. Tulee hyvä mieli, kun nuoret ovat ruvenneet harrastamaan kasvivärjäystä ja käsitöiden tekemistä.