Sivut

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kirjamessuilla

Ottamani kuvat tallennettiin ystäväni tietokoneen Picasaan ja niinpä siellä on hänen puumerkkinsä jokaisessa kuvassa. Enkä pysty niuitä poistamaan. Sekös  mua harmittaa, mutta olenpahan oppinut siirtämään omalle koneelleni. Erityisesti mua harmittaa kuva kahdesta siilistä ruokakupilla, joka onnistui mielestäni hyvin. 



Näissä kuvissa esiteltin Prinsessa -kirjaa ja itse Prinsessaa ja hänen vilkasta ja värikästä elämäänsä. Kuvassa hänen ainutlaatuinen käsityönsä.



Makedoniasta tekee loistolöytöjä vanhoista kirjoista ja se on alan keräilijän aarreaitta.

Messuilla pääsi kuvaan myös satuhahmojen kanssa.


Aluksi osallistuminen kristillisen kirjan valintaan.
Messut on oiva tapa tutustua kirjauutuuksiin kuuntelemalla luentoja kirjoista ja niiden taustoista. Olen lähes joka vuosi käynyt kirjamessuilla ja kotiin palaan sieltä painavan kassin kanssa. Kotini pursuaa kirjoja, vaikka olen myynyt kirpputorilla ja antanut tutuille sekä Pispalan kirjastoyhdistykselle myytäväksi, mikäli heillä on ennestään ko kirja lainausta varten. Näin he saavat toimintarahaa. Pispalaa kohtaan jäi mielenkiintoni, sillä sieltä lainatuista kirjoista tyttäreni oppi lukemaan nelivuotiaana, jolloin hän sai ensimmäisen oman kirjastokorttinsa Pispalan kirjastosta omalla nimikirjoituksellaan varustettuna, sillä muuten korttia ei olisi saanut ollenkaan. Kirjasto  myöhemmin lopetettiin. Pispalalaiset eivät jääneet sormi suuhun, vaan perustivat kirjaston.

Ei kommentteja: