Sivut

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Turun satamassa

Oli aika, jolloin Bore oli hieno ja suuri laiva.


Turun satamaan varasimme aikaa, että sai tutustua ympäristöön. Junasta tultua näkyi vanha "suuri Bore" ja Siljan laiva satamassa. Me odotimme Vikingin alusta. Niinpä teimme kierroksen Turun linnan ympäri. Makasiinit kadun toisella puolella puhuttavat turkulaisia. Linna oli jo suljettu, mutta puisto oli kaunis ympärillä. Tilataide nurmikolla kimalteli eri muotoisina auringonsäteiden vaikutuksesta.

Taivaan lahjat
Taivaan lahjat koostuu seitsemästä peilimosaiikilla päällystetystä luonnonkivestä Ne välkkyvät valossa ja kätkeytyvät varjoihin puiden seassa, ikään kuin ne olisivat pudonneet taivaalta puiston nurmelle. Peilinsirpaleet heijastavat paikan toisena, kertautuneena ja useasta pisteestä tarkasteltuna. Vertauskuvallisesti Taivaan lahjat asettaa rinnakkain kaksi aikaa, kiven ikuisuuden ja katoavan nykyhetken. Taivaan lahjat -teoksen kohdalla Cavén jalostaa luonnonkivestä säkenöiviä kappaleita, joiden alkuperä johdattelee pohtimaan ihmisen paikkaa maailmassa. Ne kutsuvat pohtimaan asioita, jotka ovat askarruttaneet ja elähdyttäneet meitä ihmisiä vuosituhansia: aikaa, olemassaoloa ja asioiden luonnetta.
Taiteilija ja työryhmä
Kari Cavén tekee veistoksia kierrätysmateriaaleista.
Cavén on suunnitellut ja toteuttanut Taivaan lahjat -teoksen yhdessä työryhmän kanssa. Työryhmään kuuluvat harjoittelijat Turun Taideakatemiasta: kuvataideopiskelijat Noora Hirvonen, Jaana Saarikoski ja Miina Pohjolainen.
Lauantailounaan jälkiruokaherkut

3 kommenttia:

Sulo Heinola kirjoitti...

Vähän erilainen blogirakenne jota voi varmaan kehittää.

ritvaliisa kirjoitti...

Meinasin kuolla nauruun, kun oman blogini tämän version näin. Miksi nämä voivat näin muuttua itsestään? Uskomatonta. Ensin sanotaan, että kokeile uutta, kun kokeilee, ei saa uutta eikä vanhaa ja tulos on tällainen.

En olisi tätä versiota nähnyt, ellet olisi kommentoinut.

ritvaliisa kirjoitti...

Nyt vihdoin korjattu kaikki kuntoon. Yksinkertainen on ok. Kertoisiko joku, miten saan oman valokuvani blogipohjaksi.