Sivut

lauantai 25. toukokuuta 2013

Vanhaa Porvoota

 Uudelta sillalta pääsimme suoraan vanhan kaupungin kivikaduille.
Kaduilla A -kyltit kutsuivat sisään
Tuomiokirkon lähestyessä turistit valpastuivat kameroineen. Koululaiset olivat luokkaretkillään tutustumassa historiaamme.   Viipurista tuli piispanistuin Porvooseen 1723, jolloin nimi muuttui tuomiokirkoksi.

 Vanha tuomiokirkko on on kokenut monia ryöstöjä ja tulipaloja. 2006 oli edellinen tuhopoltto, jolloin kattorakenteet tuhoutuivat ja sisätiloihin tuli savu- ja kosteusvahinkoja. Restauroinnin jälkeen kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 30.11.2008.
 Vapaussodassa kaatuneiden muistopatsas alueella muistuttaa meitä isovanhempiemme taisteluista itsenäisyytemme puolesta.
 Nykyisen kirkon vanhin osa ajoittuu 1200-1300 -lukujen vaihteeseen. Tänäinen koko on 1400 -luvun alusta.
 Kellotapuli, jonka viereinen pikkukirkko vihittiin käyttöön 1740. 
 
 Kirkkolaiva on Karl Immosen valmistama ja ripustettu 1990 kirkkolaivan tilalle, joka vietiin Kansallismuseoon. Kuvan oikeassa  ylänurkassa on yksisarvinen symboloimassa Kristuksen pyhyyttä, viattomuutta ja arkuutta 1400 -luvulta.
  
Saarnatuoli on porvoolaisten käsityömestarien tekemä 1764. Sukujen vaakunoita löytyy lehterin nurkasta.
 Alttaritaulu on kastekappelissa kirkon oikealla puolella. Maalaus on Leonardo da Vincin Ehtoollisesta vuodelta 1846, jonka maalasi Joseph Desarnod.
Urut ovat Veikko Virtasen urkurakentamon valmistamat vuonna 1978, mutta niiden julkisivu on peräisin vuoden 1799 uruista

Matka jatkuu kirkolta vanhan kaupungin herkkuja etsimään.

1 kommentti:

HanneleKristiina kirjoitti...

Hienoja kuvia kirkoista.