Sivut

tiistai 11. toukokuuta 2010

Kevään lumitaidetta

Maaliskuun lopulla talven lumet rupesivat katoamaan ihan silmissä ja tekivät tienvarsille kasoista taidetta.
Matkalla ruokakauppaan tapasin tämän traktoriluomuksen, mutta Luoja muotoili sen mieleisekseen niin, että silmäntasolta sain kuvan lähikaupoista.
Koko taideteos herätti miettimään, että miten se pysyy pystyssä. Vain levein lumipylväs keskellä oli kiinni alustassaan, vaikka kuvassa näyttää, että tukia on kolme. Vasemmassa reunassa vesipisarat tippuivat koko ajan... Seuraavana päivänä teos oli poissa.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Äitienpäivänä

Äiti,
kun sait orpolapsen, tietoisuutesi laajeni
aistien yläpuolelle.
Hillitsit omat tarpeesi ja hyväksyit omana lapsenasi
vahvana elämän musiikkina ja väriläiskänä.

Äiti, sinä elät edelleen ajatusteni lokerikossa
hyvyyden kuvajaisena.

Jaoit rakkauden ydintä, jonka sait Jumalalta.
Sinun avara sydämesi sanoi totuuden totuudeksi,
valheen valheeksi.
Ohjasit oikeaan ja varoitit vaaroista.
Kehotit pyytämään ja antamaan anteeksi.

Hoidit minua kuin puutarhan kukkia, jotka kukoistivat
ja loivat iloa ympäristössään.
Sain elämäni eväät hellyydellä ja rakkaudella
unohtamatta kuria ja järjestystä.

Kun olin lapsi, elit unelmieni tyyssijassa.

Kiitos, rakas äitini!