maanantai 30. heinäkuuta 2012
sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
torstai 26. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Wanahan ajan päivät
Portilta ostettiin pääsylippu, johon oli nähty vaivaa.
Ensin lampaat oli kerittävä.
Tässä olisin voinut kokeilla kehräämistä, mutta en uskaltanut kokeilla.
Sitten tämä kehrääjärouva opetti langankerimistä minulle uudella tavalla. Kerän sisältä ja päältä voi yhtaikaa
neuloa ja lanka juoksee molemmista päistä kerää. Esim. raidoissa on helppo käyttää lyhyetkin langatpätkät tasaisesti molempiin sukkiin samanlaisiksi. Ei lopu koskaan värilanka kesken.
Kiitokset hyvästä ohjeesta!
Langat värjättiin kasveilla kotioloissa. Meillä kotona värjättiin mm. sipulin- ja pajunkuorilla.
torstai 19. heinäkuuta 2012
tiistai 17. heinäkuuta 2012
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Peränteen kylän kulttuurimaisemia
Piti mennä uimaan Perännejärven hietikkorannasta, mutta itikat
häiritsivät, eikä arvannut riisuuntua, sillä juhannusajan muisto itikoista näkyy vieläkin poskessani. Kolme pistosta oli, kaksi oikeassa poskessa, yksi otsan hiusrajassa vasemmalla ja kasvot olivat ihan turvoksissa.
Uimisen sijaan nautimme aurinkoisen illan kajosta järven tuntumassa.
Vasemmalla olevassa talon päädyssä oli Peränteen kyläkauppa.
Peränteen nuorisoseuran talo oli suosittu tanssipaikka. Nimi on muutettu Peränteen kylätaloksi, jossa on harrastus- ja kerhotoimintaa.
tiistai 10. heinäkuuta 2012
torstai 5. heinäkuuta 2012
Kellokosken prinsessa
Kellokosken prinsessa, Anna Lappalainen,
oli taitava käsitöiden tekijä. Hän asui suurimman osan elämästään sairaalassa.
Tämän, hänen tekemänsä ainutlaatuisen taulun, näin Helsingin kirjamessuilla, jossa Kellokosken prinsessa -kirjaa esiteltiin.
tiistai 3. heinäkuuta 2012
...ja matka jatkuu kukkasten kautta - välillä junalla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)