Pihlajaveden erämaakirkko

Pihlajaveden erämaakirkko rakennettiin salaa. Katolla olevassa viirissä on rakennusvuosi 1780. Rakentaminen kesti pari vuotta.

 Rakennusmestarina oli Matti Pärnä-Åkerblom, jonka puumerkki näkyy räystäslaudassa. Alas näkyy W, sillä Matti oli sanonut, että tekijän pitää näkyä paremmin taivaalta päin. 

 Katolta johdettiin vesi hienosti puukourua pitkin maahan.

 Kirkkovene "Leimu" on yli 12 m pitkä.

 Tämä kivi on pystytetty nälkään kuolleiden muistolle. 

Eläinpuistossa

Ahma oli juuri saanut ruokaa ja sen tapana on piilottaa herkkupaloja johonkin koloon. 

Karhuilla oli myös ruoka-aika. Niille annettiin tällä kertaa hedelmiä ilta-ateriaksi. 

Uroskarhu pidetään erillään vielä näistä toisen vuoden poikasista. 

Tässä kuvassa karhuemo vuosi sitten pentujen kanssa. 

Näätä on tosi vikkelä, eikä sitä helposti saa kuvaan osumaan. 

Muistelo kansakoulun alkuajoista

 Aloitin kansakoulun 1955. Äiti saattoi kouluun. Olin silloin niin ujo ja hiljainen, että en kehdannut sanoa nimeäni opettajalle ääneen, sillä ajattelin, että jospa sukunimi onkin väärä, koska naapurin lapset sanoivat minulle: "Ei tuo oo siun äitis, siu äitis on kuollu." Ei sitä voinut kysyä äidiltä, että mitä ne puhuivat. Vanhempia kunnioitettiin, eikä turhia kyselty. (Meidät veljeni kanssa oli adoptoitu, eikä sitä haluttu kertoa lapsille) Äiti oli äiti, ei sitä kyseenalaistettu. Tosin kirjoitin nimeni ilmaan ja kirjoitin niin päin, että opettaja sai lukea suoraan, siis takaperin itseeni nähden oikealta vasemmalle, eikä se opettaja sitä ensin ymmärtänyt.Meni se lopulta perille ja minua hymyilytti. En muista, miten olin oppinut kirjoittamaan, mutta ei äiti ainakaan opettanut.  Ajattelin vähän liikaa, kuten monesti myöhemminkin, ei meinattu oikein ymmärtää ainakaan kansakoulussa. 

Hymytyttö oli mukavaa nähdä museossa, sillä oli minullakin yksi, tosin hymypoika jostakin syystä, mutta se putosi ja hajosi korjauskelvottomaksi. Koulukin paloi myöhemmin, joten lienee mennyt arkisto mukana. 

Kuvatauluin kerrottiin asioita, jopa sadut opettivat meitä.

 Käsitöitä tytöt ja pojat tekivät erikseen. Höyläpenkki oli pojille ja meille tytöille oli ompelukone koulussa. Meillä oli ainakin mahdollista vaihtaa muutamaksi kerraksi poikien käsitöihin ja päinvastoin. Minä menin tietenkin puutöihin. Väsäsin siellä selkänojallisen nukkekodin tuolin. Se oli hauskaa, sillä olinhan oppinut tekemään soivan pajupillin puusta. Puukko siis pysyi kädessä. Olisin mielelläni jäänyt sinne, mutta eihän se sopinut tytöille ollenkaan. 

Haapamäellä Vanha suojeluskunnantalo

Tämä vanha suojeluskunnantalo Haapamäellä liittyy vahvasti Suomen itsenäisyyteen. Alueella on sotamuistomerkki, josta tekstit kannattaa lukea sotiimme liittyen. 1918 sodan alkaessa äitini oli ollut palvelustyttönä Harlussa Kokkarin Hiltulassa, kuten hän sanoi. Sieltä hän lähti kotiin Höytiäisen rannalle, jossa pettuleipää ei puuttunut. Kyyneleet tulevat silmiin, kun näitä aikoja ajattelen. 

Tässä talossa Haapamäellä toimii nykyisin Haapamäen Pallo-Pojat urheiluseura ja talo on nimeltään Haapamäen suoja. Tanssia ja elokuvia  voi harrastaa talossa urheilun lisäksi ja se on suosittu hääpaikkana.

Höyryveturi Pihlajavedelle 2/2

Ilari Kotimäki kertoi Pihlajaveden rautatiehistoriasta. Yllätyksekseni hän oli seuraavassa kohteessa Korpikirjastossa, josta aiemmin kerroin tässä blogissa. 

Sahan- ja haitarinsoittajat viihdyttivät meitä asemalla. He olivat myös höyryjunassa mukana. Tunnelma oli kesäisen nostalginen. 

Veturiin mahtuu vettä 9.5 kuutiota, josta oli käytetty Keuruulta Haapamäen kautta Pihlajavedelle tulomatkalla viisi ja puoli kuutiota. Luin jostakin vanhasta veturissa olleesta ohjeesta työmiehille: "Pesään ei saa laittaa halkoja enempää kuin siihen mahtuu." Eiköhän liene ollut helppoa noudattaa.

Paloauto toi vettä lisää veturiin, kuten silloinkin, kun 

nämä Tk 3 tyyppiset veturit pyyhälsivät maisemia Juhani Ahon aikana. 

Asemalla vaihdettiin jokaiseen vaunuun määräasemakyltti Keuruuksi.

Tuttuja oli tullut tapaamaan toisiaan ja ajatukset vaihtuivat.

Pian veturi oli siirretty toiseen päähän junaa, vihellys, ja se lähti liikkeelle takaperin.

"H O U S U T  P U T T O O, h o u s u t  p u t t o o, hou sut put too, 
housutputtoo, housut puttoo, housutputtoo..."

Junan henkilökunta ja matkustajat heiluttivat meille hyvästiksi. 
Me jäimme asemalle kahville ja grillimakkaralle. Tervetuloa 

ensi kesänä Pihlajavedelle! Toivottavasti tästä tulee perinne.