Kuvassa oleva matto on hyvä symboli hyötyliikunnasta. Maton kankaiden ehkä kotivärjäys, ompelu, kuteitten leikkaus, kudonta matoksi, piiskaus puhtaaksi jne. Sitten tarina maton seikkailukertomuksen alusta.
Matkalla tapaamaan ystävätärtäni Lahteen, jätti joku matkustaja Aamupostin. Oli pieni luppohetki ja tuli mieleeni, että vilkaisenpa tuota Riihimäen alueen lehteä. Avasin pääkirjoitussivun ja ... en tiennyt uskonko silmiäni vai? Tuijotin pitkään tuota kuvaa. Siinähän on minun mattoni!
Matto katosi Pispalan Näsijärven matonpesurannasta, kun olin jättänyt sen päiväksi valumaan. Mattoja oli kaksi, ja ne oli kutonut appeni äiti, vanhoja, mutta minusta huippukauniita. Illalla, kun menin hakemaan, ei niistä ollut kumpaakaan. Matonpesukaverini matot ja ryijyt olivat paikoillaan, kuten kaikki muidenkin matot, vain meidän mattomme puuttuivat. Harmitti, kun meillä ei edes ollut niiden tilalle mitään lattialle. Oli vuosi 1972 tai 1973.
Otin lehden mukaani tarkistaakseni, oliko todella niin, että se oli minun mattoni. Tarkoitus oli myös soittaa toimitukseen, missä kuva on otettu. Jäi soittamatta ja kyselemättä. Vieläkin kiinnostaa mattoni matkakertomus. Olisi todella kiva kuulla, miten se on joutunut lehtikuvaajan kameran linssiin.
Alakuvassa toinen kadonneista matoista on vuoden 1971 jouluna ennen seikkailemaan lähtemistään, omassa kodissamme Pispalassa nyt jo puretussa talossa.. Kuusen takana on kaksi vaatekomeroa. Vasemmalla olivat liinavaatteemme ja hyllyille laitettavat vaatteet ja oikealla käyttövaatteet. Rukki on edelleen olohuoneessani. Toivoisin uutta kotia rukilleni. Äitini on kehrännyt sillä Kangasalla asuessaan. Minulla rukki on ollut rakas muisto. Rukinpyörä on ollut lapsille mieluinen pyöritettävä. Kaikki lapset ovat olleet siitä yhtä kiinnostuneita käydessään.
S
