Sivut

perjantai 25. syyskuuta 2015

Ähtärin kirkko





Ähtärin tiilikirkko on kolmilaivainen Bertel Liljeqvistin suunnittelema kirkko. Se on rakennettu 1935-1937. Tornin korkeus on 54 metriä. Kirkossa on istumapaikkoja 850 henkilölle.

Alttaritaulu, Vuorisaarna, on säilynyt edellisestä 1846 rakennetusta 1935 palaneesta kirkosta, jonka sytytti salama. Alttaritaulun on maalannut Wilho Sjöström 1906. Malleina on ollut ähtäriläisiä ihmisiä Ähtärinjärven maisemassa. Kirkon 26 + 3 äänikertaiset urut on valmistanut Gebryder Rieger 1937.







sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Leukaluut (Lut)



Leukaluiden seisakkeen viimeinen päivä 27.5.1989

.
Viimeisestä pikkuseisakkeilla pysähtyvästä junasta, klo 16.15 Tampere - Pori, Leukaluiden seisakkeelle jätettiin pöytä eräälle saaren mökkiläiselle. Junaa odotellessa meillä oli mukava, mutta haikea tunnelma. Juna oli vartin myöhässä.

Viimeinen Leukaluilla pysähtyvä juna klo 11.15 Porista Tampereelle sai kyytiinsä tyttäreni Joannan

Junanvuorot sopivat mukavasti työvuoroihini, joten sain käydä junalla kesäisin työssäkin. Harmitti, koska työmatka vaikeutui minulle, autottomalle. 

Seuraavana päivänä laituri poistettiin kokonaan kyltteineen. Leukaluut seisakkeena on nyt historiaa.








perjantai 13. helmikuuta 2015

Herra Harakka




Harakka huttua keittää
hännällänsä hämmentää, 
nokallansa maistaa. 
Antaa tälle pojalle, antaa tälle pojalle, antaa tälle pojalle, antaa tälle pojalle, mutta tämä pieni poika jäi ilman.. 

Harakka lähti kaivolta vettä hakemaan. 
Löytyi kivi, 
löytyi oja 
ja sieltä se kaivo löytyi!!



Toinen versio;

Harakka huttua keittää, 
hännällänsä hämmentää, 
käyttää sulka kämmentään 
ja suolat joukkoon heittää. 
Hyppää kivelle, hyppää kannolle, 
lentää suuriin puihin. 
Hups, vaan kupperiskaa. 
ja puurot toisten suihin! 
(laulu: keitä vauvan kämmenelle, 
heitä suola läpsyttäen kämmentä, 
hyppäytä vauvaa kainaloista, 
kutita suulla masua) 


tai kolmas


Harakka huttua keittää, 
hännällänsä hämmentää, 
pyrstöllänsä puistelee, 
nokallansa koittelee, 
panee suolaa, 
panee sokeria, 
antaa tälle, 
antaa tälle 
antaa tälle 
antaa tälle, 
-tälle ei annakaan! 
(loru, keitetään puuro lapsen kädelle 
ja syötetään sormille) 





Syötävää löytyy

Lumi ei kestä edes harakan painoa, kun jalat ovat uponneet


Puhdasta olla pitää pehmeässä lumessa. Komea harakka upposi ja siivet pöllyttivät lunta.