Sivut

maanantai 27. toukokuuta 2013

Porvoon muistomerkkejä

 Larin Parasken kivi 
Ville Valgren:  Albert Edelfeltin rintakuva 

Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin kotimuseo on tässä talossa, jossa hän asui vaimonsa Frederikan kanssa. 




lauantai 25. toukokuuta 2013

Vanhaakaupunkia Porvoossa 2


Porvon kujilla oli persoonallisia liiketunnisteita.


Vanhaa Porvoota

 Uudelta sillalta pääsimme suoraan vanhan kaupungin kivikaduille.
Kaduilla A -kyltit kutsuivat sisään
Tuomiokirkon lähestyessä turistit valpastuivat kameroineen. Koululaiset olivat luokkaretkillään tutustumassa historiaamme.   Viipurista tuli piispanistuin Porvooseen 1723, jolloin nimi muuttui tuomiokirkoksi.

 Vanha tuomiokirkko on on kokenut monia ryöstöjä ja tulipaloja. 2006 oli edellinen tuhopoltto, jolloin kattorakenteet tuhoutuivat ja sisätiloihin tuli savu- ja kosteusvahinkoja. Restauroinnin jälkeen kirkko vihittiin uudelleen käyttöön 30.11.2008.
 Vapaussodassa kaatuneiden muistopatsas alueella muistuttaa meitä isovanhempiemme taisteluista itsenäisyytemme puolesta.
 Nykyisen kirkon vanhin osa ajoittuu 1200-1300 -lukujen vaihteeseen. Tänäinen koko on 1400 -luvun alusta.
 Kellotapuli, jonka viereinen pikkukirkko vihittiin käyttöön 1740. 
 
 Kirkkolaiva on Karl Immosen valmistama ja ripustettu 1990 kirkkolaivan tilalle, joka vietiin Kansallismuseoon. Kuvan oikeassa  ylänurkassa on yksisarvinen symboloimassa Kristuksen pyhyyttä, viattomuutta ja arkuutta 1400 -luvulta.
  
Saarnatuoli on porvoolaisten käsityömestarien tekemä 1764. Sukujen vaakunoita löytyy lehterin nurkasta.
 Alttaritaulu on kastekappelissa kirkon oikealla puolella. Maalaus on Leonardo da Vincin Ehtoollisesta vuodelta 1846, jonka maalasi Joseph Desarnod.
Urut ovat Veikko Virtasen urkurakentamon valmistamat vuonna 1978, mutta niiden julkisivu on peräisin vuoden 1799 uruista

Matka jatkuu kirkolta vanhan kaupungin herkkuja etsimään.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Uutta Porvoota


 Parkkeerasimme auton taidekeskuksen parkkipaikalle. Taidehallissa oli eri taiteilijoiden ateljeita ja taidenäyttely. Konsertit, teatteriesitykset, elokuvat, hyvä ruoka ja ostokset löytyvät vanhasta tehdasrakennuksesta. Porvoon infopiste oli myös siellä, josta meidät opastettiin peltoalueen läpi uudelle asuinalueelle. Ei olisi tullut mieleenkään ilman opastusta mennä sitä polkua pitkin. Polku näytti johtavan johonkin epämääräiseen, mutta alue oli vielä rakenteilla. Kävelymatkan päässä on myös vanha kaupunki. 


 Matka oli lyhyt uuteen
 Tielläkin oli jo asfaltti
Seuraavana kohtasimme kauniin puiston. Alue on minusta niin mieluinen, että voisin  vaikka muuttaa viettämään elämän ehtoota. Ihmiset tulivat juttelemaan, joten tuntui kotoisalta.

 Keskellä asuinaluetta oli viihtyisä oleskelupuisto
 Uudelta alueelta pääsi vanhaan Porvooseen
 Näkymä sillalta

 Vanha Porvoo