Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellista ja armollista Uutta Vuotta 2014 teille kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Valo loistaa pimeydessä, Ei valoa muuten huomaisikaan, ellei olisi pimeää. Viikko ennen joulua satoi lunta ja näytti siltä, että tulee luminen tunnelmajoulu. Toisin kävi. Alla olevan lumiukon ehti tehdä eräs lapsi talostamme vähäisestä lumimäärästä. Pienistä asioista tulee suuria unelmien täyttymyksiä ja suuret mietteet kuivuvat joutavina ilmaan. Näin meillä usein unelmat ja suunnitelmat muuttuvat meistä riippumattomista syistä. 

Näin uuden vuoden kynnyksellä miettii mennyttä vuotta, mitä se on merkinnyt minun kohdallani. Vaikka terveys on reistaillut, niin olen saanut hyvän hoidon joka tilanteessa. Syksyllä eräänä aamuna en pystynyt kävelemään, mutta Jumala nosti minut muutaman päivän kuluttua jalkeille. Olen saanut matkustella normaalia enemmän ja näin ollen kokemuksia on kertynyt uusista, tutuista historiallisista asioista, mm. Turkissa Paavalin jalanjälkiä seuraten. Olen saanut tehdä hienoja matkoja muutenkin, nauttinut konserteista, luonnosta, eläimistä ja saanut olla ihanien ystävien seurassa. Olen saanut  kokea suunnatonta Jumalan huolenpitoa. Te, kaverit täällä netissä, olette osana hyvinvointiani ja iloani. 

Kiitollisin mielin kiitän teitä kaikkia kuluneesta vuodesta, toivotan teille 
Onnellista Uutta Vuotta 2014 
tällä hetkellä rakettien paukkeessa. 







maanantai 30. joulukuuta 2013

Kinkun jälkeen currywurstia

Kinkun jälkeen maistuu makkara kuorrutettuna ketsupilla ja currylla maustettuna, tämä on perinteinen berliiniläinen pikaruoka-ateria, ihan must.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Mielenosoitus 6.12.


Istuin liikennevaloissa bussissa, kun ulkoa kantautui melua. Tuntui siltä, kuin bussiakin olisi kepillä isketty äänestä päätellen. Otin muutaman kuvan ikkunan läpi. Hämäriä ja heijasteisia näistä tuli, mutta haluan silti jakaa eteenpäin, koska tapahtuma sai niin paljon huomiota lehdistössä ja vieläkin on rikkinäisiä ikkunoita vaihtamatta. 




torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu tuli, lumi suli.

Tapanina on perinteisesti ulkoilupäivä. Kaksi päivää ennen jouluaattoa oli hyvä potkurikeli. Suunniteltiin lähteä tapanina kelkkailemaan. Katu ja jalkakäytävät olivat hyvässä kunnossa.
 Toisin kuitenkin kävi. Tuli vesisade jouluksi ja muutti suunnitelmat autoiluksi ja kyläilyksi kameran kanssa.

 Tämä katu oli 22.12. ihan peilinä


maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!


 Jouluniloa ja Rauhaisaa Kristuksen syntymäjuhlaa ja Armollista Uutta Vuotta 2014!





sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Mistä sinulle tulee joulu?

Mietin tässä joulun elementtejä. Touhuamme sitä sun tätä, joulua valmistellen. Juoksemme ostoksilla, tuhlaamme rahaa, leivomme ja valmistamme herkkuja, siivoamme kotimme putipuhtaaksi ja koristelemme kotimme. Käymme joulukonsertissa kirkossa ja laulamassa joululauluja, sekä annamme lahjoja toisillemme. Mistä sinulle tulee joulu ja joulumieli?

 



perjantai 20. joulukuuta 2013

Tampereen joulutori Keskustorilla

Kotoa kävellessäni kohti Keskustoria, Vanhan kirkon edessä näkymänä on jouluinen kaupungintalo. Perinteinen komea joulukuusi seisoi juhlavaloissaan.


Joulutorin portin pielessä vasemmalla oli heti perinteinen seppä työssään kilkuttelemassa.
 Sepän kisälli/taiteilija oli myymälän puolella. Ostin sieltä kauniita tuikkualustoja turvalliseen kynttilänpolttoon.



 Saksalaiset joulun tuojat olivat ohjelmalavan vieressä. Muutenkin saksalaisia myyjiä oli useita esittelemässä tuotteitaan. 
 Perinteisiä kunnon villasukkia roikkui pyykkipojilla kiinnitettyinä narulla helposti valittaviksi.

 Tietenkin kotimaisia herkkuja oli tarjolla.

Kotitekoisia käsitöitä oli myytävinä useissa mökeissä, mm nämä kauniit huovutetut hatut. 
Sain torilta myös kauniit ja kunnolliset nahkarukkaset, sillä keväällä ruokakaupassa pudotin toisen vanhan(ensimmäisen kerran käsissä), eikä siitä huolimatta, että oli pudonnut n. kolmen metrin päähän, kun huomasin, löytynyt. Siispä, sinä joka sen veit, voisit tulla hakemaan sen toisenkin. Tähän blogiin saat jättää viestin, mihin sen sinulle tuon, mieleiseesi paikkaan keskustassa, niin saat toisenkin kätesi lämpimäksi. 


Ensilumi kotiseudulle

Lokakuun alkupuolella tulin yllätetyksi lumipyryllä. Hippusen oli lunta jäänyt, mutta seuraavana päivänä maa oli entisellään "mustana".





Muutaman päivän kuluttua maisema muuttui puuttomaksi ja karuksi tunnelityömaaksi. Naistenlahden lämpövoimalan pistoraiteet tuhottiin ja kuljetukset siirrettiin autojen hurinaksi. 








 Nyt nämä aitaukset peittävät näkymän kokonaan. Odottelen vain taidetta oransseille pohjamaalatuille seinille. 

torstai 19. joulukuuta 2013

Cafe Sibylle

Kävimme elokuussa tyttäreni kanssa hyvällä aamiaisella tässä Karl-Marx-Alleella (paraatikatu) olevassa modernissa kahvila/Muurimuseossa. Berliinin matkalla. Asuntomme oli lähietäisyydellä. Ohessa on myös pieni Galleria-tila







keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Turkin kiertomatkalla

 Kursunlun luonnonpuistossa vesiputous 


 Appelsiinit säilyvät puissa parhaiten tuoreina ja hyvinä


 Amfiteatteri

 Amfiteatteri

 Eräs hotelleistamme
 Efesos
 Vesikouru
 Kusadasissa Pamukkalen (puuvillalinna) vitivalkoisia kalkkikiviliuskakallioita.
 Se on Unescon maailmanperintökohde.
  Pamukkalen valkoiset kalliot
 Pamukkalen kuumien lähteiden vesi on parantavaa.
 Antiikin raunioita katseltiin useassa paikassa. Paavalin kirjeistä voimme lukea tapahtumista.
 Efesoksen komeita katuja
Antalyassa oleva moskeija. Moskeijoita Turkissa on lähes joka korttelissa.